Sähkö ei tottele politiikkaa – ja energiapolitiikan virhe näkyy nyt hinnoissa Euroopan energiapolitiikassa on tehty virhe, josta on puhuttu liian vähän. Sähköjärjestelmää on alettu kohdella ideologisena projektina, vaikka se on yksi yhteiskunnan teknisesti vaativimmista perusinfrastruktuureista. Nyt tämä virhe näkyy sähkön hinnassa, huoltovarmuudessa ja koko talouden vakaudessa.
Sähkö ei ole abstrakti energiamäärä, jota voidaan tarkastella vuositasolla tilastoissa. Sähkö on reaaliaikainen järjestelmä, jossa tuotannon, kulutuksen ja siirron on oltava tasapainossa joka sekunnin murto-osalla. Tätä perusfysiikkaa ei voi sivuuttaa poliittisilla tavoitteilla ilman seurauksia.
Ruotsalainen ydinvoimatekniikan professori Jan Blomgren on kuvannut ongelman poikkeuksellisen selkeästi: Euroopassa on sekoitettu kaksi eri asiaa – energian määrä ja sähköjärjestelmän toimivuus. Se, että sähköä tuotetaan riittävästi vuoden aikana, ei tarkoita, että järjestelmä kestää kulutushuiput, häiriöt tai siirtorajoitteet. Sähköjärjestelmän vakaus nojaa suuriin, raskaisiin generaattoreihin, jotka tuovat verkkoon niin sanottua inertiaa. Tätä tarjoavat ydinvoima, suuri vesivoima ja muut perinteiset perusvoimalaitokset. Tuuli- ja aurinkovoima tuottavat sähköä, mutta ne eivät itsessään vakauta järjestelmää. Tämä ei ole arvokysymys, vaan tekninen tosiasia. Kun vakaata tuotantoa on ajettu alas ja korvattu vaihtelevalla tuotannolla ilman riittäviä säätö- ja varastointiratkaisuja, järjestelmä on muuttunut herkemmäksi. Pienikin niukkuus tai häiriö näkyy voimakkaana hinnanvaihteluna. Koska sähkö on koko talouden perusta, vaikutukset ulottuvat nopeasti ruoan hintaan, asumiskustannuksiin ja teollisuuden kilpailukykyyn. Ruotsin tilanne Etelä-Ruotsissa osoittaa, mihin tällainen kehitys voi johtaa: korkeisiin hintoihin, siirtoyhteyksien ylikuormitukseen ja vaikeisiin valintoihin markkinasääntöjen ja huoltovarmuuden välillä. Suomi on toistaiseksi välttänyt pahimman osin Olkiluoto 3:n ansiosta, mutta olemme silti osa samaa eurooppalaista sähkömarkkinaa ja alttiita sen rakenteellisille ongelmille. On tärkeää todeta, että EU ei ole estänyt kuluttajansuojaa tai hintavakautta. Välttämättömyyshyödykkeen suojaaminen markkinoiden äärivaihteluilta olisi ollut mahdollista kansallisilla ratkaisuilla. Se, ettei näin ole tehty, on ollut poliittinen valinta. Energiamurros ei voi onnistua, jos se rakennetaan vastoin sähköjärjestelmän perusfysiikkaa. Ilman vakaata ja kohtuuhintaista sähköä siirtymä ei ole kestävä – taloudellisesti eikä yhteiskunnallisesti. Nyt tarvitaan rehellistä arviointia siitä, miten energiapolitiikkaa on tehty ja millä ehdoilla sitä viedään eteenpäin.
Oliko tästä hyötyä? Kerro eteenpäin.